Keskustori.fi

Naivistista taidetta tositarkoituksella

Naivismin syvintä olemusta etsii Timo-Olavi Jalkanen.

Galleristi Petri Nieminen on ripustanut Art Pispalan naivististisen taiteen näyttelyyn 150 teosta. Pispalan valtatien varrella olevassa yli satavuotiaassa taidetalossa niitä katsellessamme pohdimme, mitä se naivismi oikeastaan on?

Näyttelyssä esillä on teos Kosinta, jossa pieni tumma piru ojentaa kukkakimpun kauniille metsän prinsessalle, sekä Köyhänmiehen puutarha, jossa mies maalaa kotiseinälleen isoja kukkia. Ne ovat siis hyväntuulisia sadunomaisia teoksia.

– Niin, yleisin mielikuva naivistisesta taiteesta lienee tietty lapsenomaisuus, viattoman iloinen ja hyväuskoinen maailma. Mutta vaikka naivistisissa teoksissa voi olla satukirjamaisuutta, ovat teokset usein älykkään oivaltavia ja osuvia.

– Lapsi toki piirtää ja värittää kirkkailla väreillä muotoja yksinkertaistaen luontaisen naiivisti, mutta naivistisen taiteen tekemiseen tarvitaan kypsyyttä ja kokemusta, johon lapsi ei pysty. Siinä mielessä naivistiset teokset eivät ole lapsellisia. Ja vaikka moni tunnustettu naivisti ei ole saanut taidekoulutusta, ovat teokset usein teknisesti hyvin taidokkaita, kuvailee galleristi Petri Nieminen.

Hymy on herkässä norsulla ja klovnilla teoksessa Onnistunut esitys. Annukka Grönlund kertoo siis tarinan. Määrätyn tapahtuman esittely ja tarinankerronta on yleistä naivistisissa teoksissa.

Kommentoin, että ei taitamattomuus ja kirkkaiden värien käyttö tee naivistia. Pelkkä vitsikkyys tai hahmojen teatraalisuus ei myöskään riitä. Jos maalaa klovnin, ei se tarkoita naivismia. Mutta tuo teos Onnistunut esitys, jossa klovni ja norsu hymyilevät, on oivaltava tarina ja samalla katsojaa riemastuttava naivistinen teos.

Mietin samalla, että naivistit eivät ole useinkaan nuoria. Jotkut nuoret naivistit näyttävät maalaavan teoksensa täyteen toisiinsa liittymättömiä elementtejä. Vanhemmat naivistit puolestaan usein kertovat teoksissaan persoonallisesti selkeitä pieniä tarinoita, ilmeisesti elämänkokemuksestaan niitä ammentaen. Ja että erään ajattelun mukaanhan vain ilmaisutapansa suhteen itseoppinut henkilö on spontaani aito naivisti. Silloin ilmaisu ei muutu opitun akateemiseksi tarkoitushakuisuudeksi. “Jos tietää että on naivisti, onko enää naivisti?”, kysytään.

– Tässä näyttelyssä on sekä itseoppineita että taideakatemian käyneitä. Vaikka naivismissa vältetään perinteisiä taideoppeja ja akateemisia kuvanteon sääntöjä, on naivismi toki myös taidekoulutuksen saaneiden taiteilijoiden ilmaisutapa. Ja kyllähän muissakin taidesuunnissa on pidäkkeettömästi itseään tulkitsevia taiteilijoita, vaikka impressionisteissa, kubisteissa ja avantgardetaiteilijoissa. Ja naivistisista teoksista löytyy tietysti myös surrealismia sadunomaisuuksineen ja fantasiamaailmoineen, Nieminen tuumii.

Teos Polvijärven ihmissusi tervehtii ohikulkijoita kuvastaa Martti Innasen naivismia. Naivististen teosten nimet voivat olla pitkän kertovia ja niissä voi esiintyä täsmentäviä paikannimiä.

Mietimme naivismin taustoja. Virallinen naivismin arvostuksen nousu alkoi impressionistien kiinnostuessa primitiivisen taiteen pelkistetystä ilmaisusta. Naivistejahan kutsuttiin myös uusprimitivisteiksi ja vaistomaalareiksi.

Naivistisia piirteitä voidaan nähdä maalauksissa ja veistoksissa läpi taiteen historian: esihistoriallisessa taiteessa, kansantaiteessa ja ikonitaiteessakin. Pelkistämällä niissä kuvataan usein maagisuutta ja mytologisuutta. Lopulta pelkistyksestä jäljellä saattaa olla vain symboleja. Keskiajalta säilyneissä itseoppineiden kiertelevien taiteilijoiden tekemissä kirkko- ja luostarimaalauksissa on myös naivismin piirteitä.

Naivismihan on saanut nimensä ranskan sanasta naïve, joka on siis henkilö jolla ei ole aiheesta opittua tietoa, kirjanoppineisuutta eikä kultivoituneisuutta. Eurooppalaisen modernin naivismin kantaisänä pidetään usein ranskalaista tullimiestä Henri Rousseauta, joka oli itseoppinut 1900-luvun alun taiteilija. Häntä arvostivat Paul Gauguin ja Pablo Picassokin. Suomessa naivismi nousi laajaan tietoisuuteen 60-luvuilla.

Naivistisen teoksen kompositio ja perspektiivit - tai paremminkin perspektiivien puute - voi yllättää. Tässä Anita Backlundin Joutsenlampi-teoksessa maiseman elementtien järjestys on kovin kaukana realismia tavoittelevasta tulkinnasta.

– Täällä esillä olevien teosten kautta näkee naivismin muotokieltä. Tuossa teoksessa sommittelu on symmetristä ja toistavaa. Sen perspektiivi ja mittasuhteet ovat vääristyneet. Kaukana oleva kohde on maalattu samaan kokoon kuin lähellä oleva. Kaikki puut on piirretty kaavamaisesti identtisiksi ja hyvin yksityiskohtaisesti.

– Tuossa henkilöhahmot on esitetty suoraan edestä tai suoraan sivulta hyvin tyypillistä naivismissa. Monesti värit ja yksityiskohdat eivät himmene kaukaisuudessa, eikä värejä ole sekoitettu ja siksi ne ovat kirkassävyisiä. Tunnelma voi olla humoristinen, ironinen tai vaikka surrealistinen. Teoksissa on usein karikatyyrimäisesti liioiteltuja yksityiskohtia. Tuossa ihmettelijällä on suuri suu auki ja tuossa norsulla on leveä hymy, Nieminen tuumii teoksia silmäillen.

Naivismin rajoilla: Jussi ”Juba” Tuomolan serigrafia Naisen takana on sika on sarjakuvamainen. Timo-Olavi Jalkasen akvarelli-/lyijykynäteoksessa Kohtaaminen sateessa on realistinen perspektiivi ja syvyysvaikutelma, mutta silti siinä on naivistisen epätodellinen tunnelma ja toteutus.

– Toki täällä on myös teoksia, jotka ovat oikeastaan naivismin rajamailla. Tuo Jussi ”Juba” Tuomolan serigrafia Aamupala, jossa Wagner-sikahahmo istuu baarissa olutlasi kädessä on oikeastaan sarjakuva. Täällä on myös Kari Suomalaisen pilapiirrosoriginaaleja, jotka eivät oikeastaan ole naivismia.

– Ja toki tuossa sinun teoksessasi Kohtaaminen sateessa on romanttista estetiikkaa. Silti niissä kaikissa on naivistisia piirteitä ja siksi ne ovat tässä näyttelyssä. Mutta olkoon naivismi vaikka sitä, että kaikki tämän näyttelyn vieraat ovat lähteneet täältä hyvällä mielellä pois, naurahtaa Nieminen.

Muistelen noista sanoista, että Olavi Hurmerinta muuttui poliittisesta pilapiirtäjästä naivistitaiteilijaksi. Ja Kari Suomalaisesta tulee mieleen eräs hänen pilapiirroksensa, jossa Kustu kysyy Arskalta “Kuule, sanos mitä se kulttuuri oikeastaan on?”. Arska vastaa “Emmä tiedä. Sitä mä en ole koskaan juonu”.

Etusivun pikkukuvassa on Lea Pihkalan teos Tositarkoituksella.

Art Pispalan viides peräkkäisinä vuosina järjestetty naivistisen taiteen näyttely on tähänastisista laajin.

Mukana mm: Martti Innanen, Annukka Grönlund, Anita Backlund, Nikolai Lehto, Aaro Rauhala, Håkan Brunberg, Pentti Koivikko, Vesa Sarenko, Alice Kaira, Lea Pihkala, Olavi Hurmerinta, Olli-Pekka Riihikoski, Reijo Kivijärvi, Katja Mesikämmen, Mari Liimatainen, Jarkko Peltonen ja Mika Kari.

Näyttely on avoinna 18.1. 2012 asti. Ark. klo 10-17, la 10-15, su 12-17 osoitteessa Pispalan valtatie 13.

Artikkelin kirjoittaja Timo-Olavi Jalkanen on tamperelainen taiteilija, toimittaja ja valokuvaaja.

Jaa

Viimeksi päivitetty 25.05.2012 14:28