Vähän viinasta, vallasta ja vallattomuudesta

TTT | Jeppe Niilonpoika 

Jeppe Niilonpoika (Joonas Heikkinen) sammuu ja herää paronina. Yhtäkkinen valta saa Jepen valtaansa.  

 

Jeppe Niilonpoikaa voi sanoa kokemukseksi. Akse Petterssonin ohjaaman näytelmän aikana katsoja joutuu moneen kertaan epämukavuusalueelle. Ahdistus nousee pintaan kakofonisen äänimaailman ja visuaalisten yksityiskohtien hyökätessä päälle. Humalaisten sekoilu ja valtaa käyttävien omavaltainen käytös tulee iholle ja saa hetkittäin aikaan tuntuvaa epämukavuutta, mikä lienee tarkoituskin. Julmuuksia, kiroilua, outouksia, rankkoja efektejä, huumoria ja myös surullisia käänteitä on saatu mahtumaan mukaan isolla kädellä. Matto vedetään jalkojen alta useaan kertaan ja tunnelmat vaihtuvat nopeasti ääripäästä toiseen. Näytelmä ei päästä katsojaa millään tavalla helpolla.

Näytelmän tematiikka pyörii viinan ja vallan väärinkäytön ympärillä. Vaimo lähettää Jepen ostamaan saippuaa, ja tällä reissullaan Jeppe astuu jälleen kerran pahasti korkin päälle. Laskuhumalan aikana hän löytää itsensä paronina paronin paikalta. Yhtäkkinen vallan huuma nostaa monenlaista pimeyttä esiin Jepen mielen syövereistä. Toisaalta vallan kahvaan tottuneetkin tuntuvat sitä käyttävän hyvin mielivaltaisesti. Laittaapa villi tarina miettimään omaakin suhdetta valtaan, vallan pitäjiin ja vallan käyttöön.

Niin näyttelijätyö kuin tekninen toteutus oli mallikasta. Erityisesti kuitenkin Lauri Schreckin musiikki ansaitsee maininnan. Kitaralla ja kanteleella toteutetut musiikkiesitykset tarjosivat äärimmilleen virittyneelle hermostolle hengähdystaukoja ja peittivät kakofonisen puheen mölyn alleen. Varmaankin Jepelle samankaltaisena hengähdyspaikkana toimii viina. Sekä pään sisäinen että ulkoinen häly peittyy edes hetkeksi.

Kirjoittaja työskentelee ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa ja näkee taiteessa parantavaa voimaa.

 

Jeppe Niilonpoika 

Ensi-ilta: Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö 25.1.2020 

 

Teatterin sivulle