Keskustori.fi

Kun vuodet ja rypyt lisääntyvät

 Tampereen Työväen Teatteri | Kuumia aaltoja

 05kuumiaaaltoja V 05092018

Karoliina Kudjoi ja Kristiina Hakovirta puhuvat ikääntymisestä.. Kuva: Kari Sunnari

 

JUONI MENEE niin, että tiputellaan tasaiseen tahtiin karaokeklassikoita, joiden välissä ruoditaan naisen, ah, niin hankalaa elämää. Ja vanhenemista. Ja ollaan kapakassa.

Kerrankin pärjäsin ”karaokessa” ilman myötähäpeän aktivoitumista. Musiikki tuli niin kovaa, ettei yleisön osallistumista juurikaan huomannut. Sen sijaan Kristiina Hakovirtaa ja Karoliina Kudjoita kuunteli oikein mielellään.

Kuumat aallot on kevyt viihdepläjäys, joka taatusti iskee pikkujoulumarkkinoille. Ja siellä se onkin parhaimmillaan, pikku huppelissa olevan yleisön viihdyttämisessä. Näin arki-iltana yleisö ei oikein rentoutunut laulamaan omia osuuksiaan täysin palkein.

Itse olen aihealueen kohderyhmää ja tunnistin paljon omia kipupisteitä. Mutta myös vieressä istunut kolmekymppinen neitokainen totesi, että samojen asioiden kanssa painii kuin hieman vanhempi kanssasisarensa. Mikään ei muutu, vaikka vuodet ja rypyt lisääntyvät?

 ilona kirjoittajakuva

Kirjoittaja toteuttaa omaa luovuuttaan siirtolapuutarhalla siirtelemällä kasveja ja nauttii toisten luovuudesta teatterin maagisessa maailmassa.

 

Kuumia aaltoja

Ohjaus: Tiina Brännare
Käsikirjoitus: Anne Prokofjeff
Näyttelijät: Kristiina Hakovirta ja Karoliina Kudjoi
Ensi-ilta: 5.9.2018 Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla, kantaesitys

 

Teatterin sivuille

Jaa

ETSI SIVUILTA

SUOSITUKSET | TEATTERIIN

hannele pikkukuva
syys 04, 2018

Kun kaikki huijaavat

kesä 16, 2018

Asennetta ja huumoria

tammi 28, 2018

Me selvisimme siitä

tammi 26, 2018

Kun ilosta tuli suru

loka 14, 2017

Täydellinen yllätys

syys 09, 2017

Taitavat kissat lumoavat

loka 16, 2016

Keho äänen syleilyssä

syys 09, 2016

Vielä yksi elämä

syys 07, 2016

Ystävyyden ylistys

syys 04, 2016

Yksinkertaisesti paras!

syys 03, 2016

Lumoavan ihana ja hauska

elo 31, 2016

Riipaiseva musikaali

elo 31, 2016

Tiikeri ja pupunen