Keskustori.fi

Vaikka mikä olisi, niin kahvit keitetään!

TTT | Mielensäpahoittajan Suomi

Mielensäpahoittajaa keski-ikäisenä näyttele Jyrki Mänttäri ja vanhempana Raimo Grönberg. Kuva: Kari Sunnari.

KAHVIN kanssa on suotavaa olla myös pullaa. Kahvin ja pullan varaan rakentui tuki ja turva vaikeissa elämänkäänteissä Tampereen Työväen Teatterin Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmässä. Ihmisten perimmäinen tarve olla turvassa ja tulla hyväksytyksi välittyi niin jääräpäisen pientilallisen kuin pakolaisena maahan tulleen nuoren miehen puheissa ja teoissa. Itsenäisen Suomen meille kaikille tuttu tarina sai uuden sävyn, kun sotaa paennut Ali (Chike Ohanwe) astui mieltään alituiseen pahoittavan pientilallisen arkeen.

Tuomas Kyrön teksti kääntyi TTT:n taidokkaasti tehtyihin lavasteisiin notkeasti. Valot, varjot ja herkulliset henkilöhahmot täyttivät näyttämön runsaudellaan. Suomen itsenäisyyden vuodet juoksutettiin katsojien silmien eteen jokaiselle tuttujen hahmojen ja esineiden muodossa: sauna, suomenhevonen, rintamamiestalo, Kekkonen, puusukset…Kuulimme Nurmen ja Virenin pärjäävän olympialaisissa ja näimme television valtaavan olohuoneet.

Auvo Vihron esittämän Mielensäpahoittajan isän kolmen ryypyn humala tai Jyrki Mänttärin esittämän nuoren Mielensäpahoittajan piiloutuminen halkopinon taa (jotta ei olisi joutunut tanssimaan häävalssia) olivat pitkän ja täyteläisen tarinan oivia rytmittäjiä. Kummatkin näyttelijöistä saivat aivan erityisellä tavalla yhdistettyä fyysisyyden huumoriin. Kuitenkin eniten minua kosketti Jukka, pientilallisen urhea suomenhevonen, joka selvisi sodasta ja pelkäsi lopun hevosenelämänsä kaikkia koneita. Taitavien ja hienosti suomalaisen maiseman alakuloista kauneutta välittäneiden lavasteiden lisäksi Jukka-hevonen oli rakennettu taitavasti ja saatu jopa liikkumaan kuin oikea hevonen.

Tällaisten sukupolvien ketjua kuvaavien näytelmien paras puoli on tajuta ajattelevansa, että parasta ja tärkeintä on se mikä on nyt, ei se mitä oli eilen tai mitä tulee eteen huomenna. Ja että aina kannattaa keittää kahvit kun siltä tuntuu.

Mielensäpahoittajan Suomi

Perustuu Tuomas Kyrön aiemmin julkaisemattomiin teksteihin
Sovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen
Lavastus- ja pukusuunnittelu Teppo Järvinen
Kampausten ja maskien suunnittelu Johanna Uusitontti
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Rooleissa Raimo Grönberg, Jyrki Mänttäri, Niila Nousiainen, Sisu-Petteri Haraholma, Chike Ohanwe, Teija Auvinen, Auvo Vihro, Jaana Oravisto, Suvi-Sini Peltola, Pentti Helin, Vesa Kietäväinen, Janne Kallioniemi, Severi Saarinen, Mika Piispa
Kantaesitys 2.2.2017 Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö

Teatterin sivulle

Jaa